ARTIKKELI | Teksti: Markku Kasila

JÄÄKIEKKOTILASTOJEN KUMMAJAISIA

Jääkiekkoa on perinteisesti pidetty Suomessa palloilulajien tilastokulttuurin edelläkävijänä – kiitos erityisesti Aarne Honkavaaran tekemän työn. Lähemmissä tutkimuksissa on tullut vastaan kuitenkin myös se tosiasia, että tilastojen luotettavuuden edelläkävijäksi jääkiekostaan ei ole.

Havahduin taannoin rutiininomaisesti tarkistamaan eri lähteistä keräämiäni tuloksia jääkiekon SM-kilpailuista vuosilta 1928-33, jolloin kilpailu järjestettiin cup-muotoisena. Otteluiden määrä ei ollut suuri, mutta ilmeisesti tietomassa oli liian mittava sen aikaisten tilastomiesten hallittavaksi, sillä eri lähteet ovat antaneet enemmän tai vähemmän erilaisia versioita.

Tarkasteltavan ajanjakson tilasto-ongelmat kulminoituvat kauteen 1929, jolloin kaikissa virallisissa lähteissä on joitakin virheellisyyksiä.

HJK:n joukkue vuodelta 1929

jari_1

Ilmeisesti vanhin painettu julkaisu, jossa kiekkokauden 1929 tulokset on julkaistu yhteenvetona, on Suomen Palloliiton 25-vuotishistoriikki vuodelta 1932. Jääkiekkoliitto perustettiin vasta 1929 ja siksi lajin kaksi ensimmäistä SM-kilpailua olivat Palloliiton vastuulla.

 

Palloliiton tilastokatsauksessa ei kuitenkaan ole juuri mitään oikein, sillä HJK voittaessa avausottelunsa maalein 6-3 vastustajana oli HIFK eikä KIF, jota vastaan Klubi sai kilpailun seuraavalla kierroksella luovutusvoiton. Tampereen Palloilijat vastaavasti kyllä hävisivät heti avauskierroksella, mutta vastustajana oli paikallinen Pyrintö, eikä Turun Palloseura!

 

Seuraavalla kierroksella Pyrintö (ei TPS) sitten hävisi Åbo IFK:lle, joka puolestaan hävisi HJK:lle välierässä pelaamalla maalein 1-5, eikä luovuttamalla.

jari_2

Aarne Honkavaaran toimittama Suomen Jääkiekkoliiton 30-vuotishistoriikki vuodelta 1959 tyytyy listaamaan vain osallistuneet joukkueet, mutta virhe on saatu siihenkin, sillä HSK ei osallistunut kilpailuun. Viipurin Palloseura sen sijaan oli mukana.

jari_3

Jääkiekkokirja on omalta osaltaan sekoittanut soppaa merkitsemällä Tampereen paikallispelin voittajaksi virheellisesti TaPan. Lisäksi se on pudottanut pois suuren osan otteluista.

 

Pelkkä virheiden osoittaminen ei kuitenkaan vie asioita eteenpäin. Ahkeran sanomalehtien tutkimisen tuloksena voidaankin nyt reilut 80 vuotta kilpailun päättymisen jälkeen julkistaa myös sen viralliset tulokset:

 

12.2.1929 Karsinta HJK HIFK 6 3
13.2.1929 Karsinta HPS Start 6 1
15.2.1929 Karsinta Pyrintö TaPa 5 4
17.2.1929 Karsinta Pyrintö Åbo IFK 0 3
17.2.1929 Karsinta ViPS Reipas 6 1 (ja)
19.2.1929 Karsinta HJK KIF KIF luovutti
3.3.1929 Välierä ViPS HPS 3 4 (ja)
3.3.1929 Välierä HJK Åbo IFK 3 1
9.3.1929 Loppuottelu HJK HPS 5 1

Start typing and press Enter to search